Stena Recycling Oy

TIETOJA STENA RECYCLINGISTA

Stena Metall -konserni harjoittaa kierrätystoimintaa viidellä maantieteellisellä markkina-alueella yhteisen nimen Stena Recycling alla. Se on totuttanut meidät ylittämään rajat ajattelussamme. Sen huomaa myös asiakasratkaisuistamme. 

Meillä on noin 200 laitosta Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa ja Puolassa. Näissä yhteiskunnan kaikkien alojen tuottamia jätteitä jalostetaan raaka-aineiksi.                                                                                               

Stena aloitti jätteiden kierrätyksen yli 70 vuotta sitten. Sen jälkeen moni asia on muuttunut. Kehitystä jouduttavat eettiset näkökohdat, lainsäädäntö ja tekninen kehitys. Mutta Stenan tunnuslause ei ole muuttunut: Luoda mahdollisimman paljon arvoa asiakkaittemme jätteistä. Näin me luomme uutta. Ei vain itsellemme, vaan asiakkaillemme ja koko yhteiskunnalle.

INNOVATIIVISET RATKAISUT PARANTAVAT KANNATTAVUUTTA

Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme kierrätysratkaisuja, jotka parantavat näiden toimintojen kannattavuutta. Työskentelemme tavoitteellisesti ja pitkäjänteisesti löytääksemme jatkuvasti uusia innovatiivisia ratkaisuja kaikille aloille koko kierrätysketjussa. Joskus kyse on suurista kansainvälisistä autonvalmistajista, joita autamme erikoisvalmisteisella sähköveturilla tuotantoalueen sisällä, joskus pienestä hiussalongista, joka saa kauan kaipaamansa ratkaisun kemikaaleilleen.

ASIAKKAAN MUKAAN SOVITETUT RATKAISUT

Stenan asiakkaana kaikki tuntevat, että löydämme juuri oikean tason heidän toiminnolleen.

Me keräämme ja kierrätämme kaikentyyppistä jätettä ja tarjoamme laajan valikoiman ratkaisuja. Tarjoamme palveluita ja tuotteita keräykseen, lupahakemuksiin, tilastointiin, kuljetuksiin ja koulutukseen. Kokonaisratkaisuun sisältyy myös asiakkaalle parhaan mahdollisen korvauksen saaminen materiaalista.

Me kierrätämme rautaa ja metalleja, muovia, paperia, ongelmajätettä ja muuta jätettä. Euroopassa olemme johtava elektroniikan kierrättäjä.