Avajaiset: Stena Nordic Recycling Center

2016-10-25

1280x400_stenanordicrecycyclingcenter_CompQual80.jpg

Uusi Stena Nordic Recycling Center Ruotsin Halmstadissa vihittiin käyttöön keskiviikkona 26. lokakuuta. 80 jalkapallokentän kokoisessa laitoksessa voidaan kierrättää kestävällä tavalla yhä suurempia määriä materiaaleja, joita syntyy esimerkiksi teollisuudessa, kotitalouksissa ja muualla yhteiskunnassa.

Stena Nordic Recycling Center on Euroopan nykyaikaisimpia kierrätyslaitoksia. Laitoksen kehitystyössä on ollut mukana yhteistyökumppaneita ja asiakkaita esimerkiksi autoteollisuudesta. Uusia ainutlaatuisia prosesseja hyödyntäen yhä suurempi osa materiaaleista saadaan nyt hyödynnettyä, ja myös EU:n lainsäädännön autoille määrittelemä 95% kierrätysaste pystytään täyttämään.

- Investointimme Nordic Recycling Centeriin tuo meille täysin uusia mahdollisuuksia. Uuden teknologian ja innovaatioiden avulla esimerkiksi ajoneuvojen kierrätysaste on saatu korkeaksi, Stena Recycling AB:n toimitusjohtaja Kristofer Sundsgård kertoo.

Stena Recycling kierrättää vuositasolla satojatuhansia autoja, ja muita erilaisia materiaaliyhdistelmiä sisältäviä tuotteita. Uuden kierrätyslaitoksen avulla saamme tuotettua yhä enemmän raaka-ainetta sulattoihin, valimoihin ja muille teollisuuden aloille maailmanlaajuisesti. Näin materiaalit saavat uuden elämän uusissa tuotteissa.

Laitoksessa kierrätetään myös suuria määriä elektroniikkalaitteita. Elektroniikkalaitteista eroteltujen ja hyödynnettävien metallien ja jalometallien määrä tulee olemaan Euroopan suurimpia.

- Automatisoidussa ja huippu-nykyaikaisessa käsittelyprosessissa on yhdistetty parasta teknologiaa ja uusimpia innovaatioita. Televisiot, tietokoneet ja muut elektroniikkalaitteet pystytään prosessoimaan tehokkaasti kapasiteetin ollessa 110 000 tonnia vuodessa, kertoo Stena Technoworldin toimitusjohtaja Rasmus Bergström, joka vastaa elektroniikan kierrätyksestä.

Halmstadista on muodostunut tärkeä tukikohta Stenalle. 

- Halmstadin maantieteellinen sijainti on ihanteellinen monella tapaa. Voimme hyödyntää maanteiden ohella niin rauta- kuin meriteitäkin, ja näin kerätä materiaalia kaikkialta Pohjoismaista. Teemme myös ainutlaatuista kehitystyötä tulevaisuuden kierrätystä varten, kertoo Stena Recycling AB:n toimitusjohtaja Kristofer Sundsgård.

Stenan pääomistaja Dan Sten Olsson sekä Hallandin maaherra Lena Sommestad vihkivät uuden Stena Nordic Recycling Centerin käyttöön 26. lokakuuta.

Jaa tämä sivu