
2020-06-02
Oletko etsimämme kuljetusjärjestelijä? Etsimme nyt logistiikkaryhmäämme Riihimäelle asiakaspalveluhenkistä ja kuljetusalan tuntevaa tiimiläistä. Tervetuloa töihin meille kehittämään tulevaisuuden kierrätystä.
Kuljetusjärjestelijänä tehtäviisi kuuluu asiakkailta yksiköihin noudettavien materiaalien kuljetusten suunnittelu sekä yksiköistä ulospäin lähtevien kuljetusten järjestely. Vastaat osaltasi siitä, että kuljetukset sujuvat turvallisesti, oikea-aikaisesti ja taloudellisesti. Pidät yhteyttä liikennöitsijöihin, kuljettajiin ja asiakkaisiin sekä yrityksen sisäisiin toimijoihin.
Tehtävässä menestyminen edellyttää asiakaspalveluhenkisyyttä, yhteistyötaitoja ja kykyä toimia useiden eri sidosryhmien kanssa. Olet järjestelmällinen, huolellinen ja tarkka. Langat pysyvät käsissäsi kiireenkin keskellä ja tietojärjestelmien käyttö sujuu sinulta näppärästi.
Työssä onnistuminen edellyttää kokemusta työskentelystä kuljetusalalla ja/tai soveltuvaa koulutusta. Kuljetuksia ja tavarankäsittelyä koskevan lainsäädännön ja määräysten tunteminen on työssä tarpeen. Osaaminen vaarallisten aineiden kuljetuksesta sekä vientilogistiikasta katsotaan eduksi.
Pääsääntöisesti työtä tehdään suomenkielellä, mutta englanninkielen kirjallinen ja suullinen perusosaaminen on myös tarpeen tehtävässä. Työskentelet pääosin Riihimäellä, mutta työhön kuuluu myös jonkin verran vierailuja Stenan yksiköissä.
Tarjoamme mielenkiintoisen tehtävän hyvän työnantajan palveluksessa ja myös mahdollisuuden kehittyä. Annamme perehdytyksen tehtävään.
Lähetä hakemus palkkatoiveineen viimeistään 17.6. Hae työpaikkaa -painikkeen kautta. Lisätietoja tehtävästä antaa rekrytointikumppanimme (Avila Oy), Mikko Savusalo, 040 820 2159.
AVOIMET TYÖTEHTÄVÄT - KULJETUSJÄRJESTELIJÄ
Meidän maailmassamme yksikään materiaali ei ole käytetty loppuun. Keräämällä ja jalostamalla yritysten tuotannossa ja muussa toiminnassa syntyvät jätemateriaalit, annamme niiden jatkaa elämänsä uusissa tuotteissa tai uutena energiana. Näin teemme kierrätyksestä kestävää liiketoimintaa, ja maksimoimme yhdessä asiakkaidemme kanssa maapallon uusiutumattomien materiaalien kierrätyksen. Tämä työ ei lopu koskaan, se alkaa tästä.