Tutkimushanke: Urban mining

1280x400_urban_mining_CompQual80.jpg

Ympärillämme on paljon käytöstä poistettuja ja unohdettuja tavaroita ja materiaaleja, tai tässä yhteydessä ajateltuna ”aarteita”. Kaupungit nähdään tulevaisuuden kaivoksina, joista voidaan kerätä kaikenlaisia materiaaleja kierrätykseen. Ilmiötä kutsutaan nimellä urban mining, ja sillä tarkoitetaan metallien talteenottoa esimerkiksi rakennuksista ja infrastruktuurista.

MAANALAISET RESURSSIT

Maan alla on todella paljon arvokasta materiaalia, joka voidaan kerätä talteen tulevaisuudessa. Hyvä esimerkki tästä on Tokio ja kaikki sen pilvenpiirtäjät – jopa 60 % kaupungin materiaaleista on maan alla.

Olemme mukana Linköpingin yliopiston järjestämässä urban mining -tutkimushankkeessa. Hanke on jaettu moniin eri alueisiin. Yksi niistä on käytöstä poistettujen maanalaisten johtojen ja putkien kartoittaminen. Hankkeessa selvitetään mahdollisuudet kerätä niistä talteen etenkin kuparia mutta myös terästä ja alumiinia.

Toinen esimerkki urban mining -konseptin mukaisesta toiminnastamme on osallistumisemme hankkeeseen, jossa tavoitteena on mm. televiestintäkaapeleiden hyötykäyttö. Kyseessä ovat maan alla nykyisin käyttämättöminä lojuvat televiestintäkaapelit, joista yritetään uuden tekniikan avulla irrottaa kuparijohtoja kierrätykseen. Maahan jätettäviä kaapelikuoria voidaan sen jälkeen käyttää kuituoptiikka-asennuksiin.

Maanpinnan alla olevissa materiaaleissa ei ole kyse pikkusummista. Esimerkiksi Ruotsissa maahan kaivetusta kaapeliverkostosta 20 % ei ole enää käytössä, mikä tekee näistä kaapeleista tärkeän resurssin uusiokäyttöön. Käyttämättömien kaapeleiden kuparin kokonaisarvoksi arvioidaan tällä hetkellä useita miljardeja Ruotsin kruunuja.

Jaa tämä sivu

HALUATKO LISÄTIETOJA PALVELUISTAMME?

Rekisteröitymällä Stena Metall Groupin digitaalisiin kanaviin, annat suostumuksen henkilötietojesi käsittelyyn Suostumus henkilötietojen käsittelyyn -sivulla kuvatulla tavalla.

Huom! Älä lähetä lomakkeen kautta meille henkilö- tai pankkitilitietoja tai muuta arkaluontoista tietoa. Jos sinun tulee toimittaa meille tämän tyyppistä tietoa, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme sopiaksesi oikean toimitustavan.