Napoleon ja alumiini
Tarinan mukaan Napoleon III antoi arvokkaimpien vieraidensa syödä alumiiniaterimilla kultaisten aterimien sijaan. Hän näki kevyissä sotavarusteissa potentiaalia ja tuki alumiinin tutkimusta voimakkaasti. Alumiinia on pidetty hohdokkaana materiaalina siitä lähtien kun se kehitettiin 1800-luvulla. Alumiinin kysyntä on kasvanut tasaisesti. Sitä voidaan käyttää kaikkialla: lentokoneissa, moottoreissa, elektroniikassa, huonekaluissa ja foliokääreissä. Metalleista alumiinia tuotetaan teräksen ohella maailmassa eniten.
Kestäviä superominaisuuksia
Alumiinilla on useita merkittäviä ominaisuuksia, jonka vuoksi siitä voidaan valmistaa kovaa kulutusta kestäviä tuotteita. Se on esimerkiksi hyvin kevyttä, lujaa ja pitkälti ruostumatonta. Lisäksi sitä on hyvin helppo kierrättää. Olennainen hyöty on myös se, että alumiinia voidaan kierrättää loputtomasti kestävyyden heikentymättä. Kaikesta tuotetusta alumiinista 75 prosenttia on edelleen käytössä. Määrää voidaan verrata esimerkiksi tuotettuun muoviin, josta vain 6 prosenttia on edelleen käytössä.
– Alumiinin tuottaminen romusta bauksiittimalmin sijaan säästää energiaa jopa 95 prosenttia. Alumiinin määrä, jonka keräämme talteen yhteistyössä teollisuuden ja kuntien kanssa, säästää jopa miljoona tonnia kasvihuonepäästöjä vuosittain, kertoo Johan Thunholm, Stena Aluminiumin toimitusjohtaja.
1. Keräys ja lajittelu tuottavat ilmastohyötyjä
Alumiinin kierto alkaa tehtaiden hukkamateriaalien, romutettavien autojen ja kunnallisten kierrätysasemien kautta tulevien tuotteiden keräämisestä. Tuotteita on huonekaluista ja elektroniikasta elintarvikepakkauksiin ja folioon.
Stena Recycling tekee yhteistyötä yli 80 000 yrityksen ja kunnan kanssa viidessä eri maassa, ja kerää, lajittelee ja kierrättää yli 100 000 tonnia alumiinia vuosittain. Aloitimme alumiinin kierrätyksen vuosikymmeniä sitten, jo ennen kuin kestävästä kehityksestä tuli päivänpolttava puheenaihe. Tulevaisuudessa on luvassa vielä enemmän.
Alumiiniromu päätyy kierrätyslaitoksiin monissa muodoissa. Jos se on puhdasta ja lajiteltua, sitä voidaan käyttää helposti uusissa tuotteissa. Jos se on sekoittunut muihin materiaaleihin tai se on monimutkaisemmassa tuotteessa, kuten autossa tai elektroniikassa, tarvitaan alumiinin erottamiseen erilaisia prosesseja.
Alumiini erottelussa ja lajittelussa hyödynnetään magneetteja, seulontaa, vesialtaita ja anturiteknologiaa. Kaikki prosessit ovat sellaisia, että alumiinin korkealaatuiset ominaisuudet saadaan säilytettyä.
Kun Stena Recycling kierrättää 100 000 alumiinitonnia teollisuudesta, säästyy yli miljoona tonnia hiilidioksidipäästöjä – joka vuosi.
– Alumiinin kierrätyksen ilmastohyötyjä ei tuoda esille niin laajasti kuin olisi mahdollista. Valmistajilla olisi loistava mahdollisuus esitellä vastuullisia tuotteitaan yhä vaativammille kuluttajille.
2. vaaditut ominaisuudet toteutuvat
Suuri osa alumiinista käsitellään Etelä-Ruotsissa, mikä lyhentää toimitusreittejä alumiinia tarvitseville yrityksille. Kun alumiini on lajiteltu kierrätyslaitoksissa, se kuljetetaan sulattamoon, jossa materiaalit muutetaan uusiksi seoksiksi.
– Seoksen valmistaminen on kuin reseptin seuraamista. Lopputuloksena on uusi alumiiniseos tai tuote, jolla on lopputuotteeseen sopivat ominaisuudet. Lopputuote voi olla kestävyyttä vaativa auton vanne, tukeva moottori tai puutarhakaluste.
Stena Aluminiumin sulattamo sijaitsee Smålandin Älmhultissa. Siellä tuotetaan noin 70 000 tonnia alumiiniseoksia vuosittain. Seokset toimitetaan pohjoiseurooppalaisille teollisuusyrityksille. Seokset valmistetaan kokonaan kierrätysmateriaaleista. Prosesseja hiotaan jatkuvasti, jotta alumiiniromusta saadaan hyödynnettyä mahdollisimman suuri osa ja energiaa saadaan säästettyä.
– Hiilijalanjälkeä voidaan pienentää teollisuuden tarvitseman kierrätysalumiinin tuotannossa. Tämä on tärkeää, sillä teollisuudessa keskitytään vahvasti ilmastovaikutusten pienentämiseen. Kestävyysjohtajat ja muut päättäjät ovat viime vuosina havahtuneet hyvin siihen, millainen merkitys materiaalivalinnoilla on vastuullisuustavoitteiden kannalta, Johan Thunholm kertoo.
3. Nestemäinen ”termosalumiini” muuttuu komponenteiksi
Ruotsalainen Ljunghäll valmistaa laadukkaita osia autoteollisuuteen esimerkiksi henkilöautoihin ja raskaisiin ajoneuvoihin. Yritystä pidetään myös robotiikan käytön uranuurtajana. Yhdessä Stena Aluminiumin kanssa se on kehittänyt konseptin nestemäisen alumiinin kuljetukselle. Älmhultin sulattamossa erikoisvalmisteiset termosautot täytetään 660-asteisella alumiinilla, joka kuljetetaan Ljunghällin tehtaalle. Näin alumiini pysyy nestemäisenä koko kuljetuksen ajan, ja sitä voidaan käyttää heti ajoneuvojen osien valmistuksessa.
Tämä on hyödyllistä, koska näin Ljunghällin ei tarvitse kuluttaa suuria energiamääriä alumiiniharkkojen uudelleen sulattamiseen. Jokainen nestemäinen alumiinikuljetus säästää noin kaksi tonnia hiilidioksidipäästöjä.
4. 100-prosenttisesta kierrätysmateriaalista uusiksi tuotteiksi
Kun alumiini päätyy lopulta takaisin valmistaville yrityksille, siitä tuotetaan kaikkea autoista puutarhatarvikkeisiin ja huonekaluihin. Ympyrä sulkeutuu, mutta kiertokulku voi jatkua yhä uudelleen, kun teollisuus, kunnat ja kierrätysyritykset tekevät yhteistyötä.
– Nykyään monet yritykset käyttävät suuria määriä kierrätysmateriaaleja eivätkä juurikaan ajattele sitä. Sitä ei hyödynnetä markkinoinnissa, joten valmistavilla yrityksillä on paljon käyttämätöntä potentiaalia. Alumiinilla itsellään on edessään loistava tulevaisuus, sillä sen kysyntä on huipussaan koko EU:n alueella. Kierrättämisestä tulee entistä tärkeämpää tulevaisuudessa, sillä kierrätysalumiini säästää valtavasti energiaa ja vähentää kasvihuonepäästöjä.