
Taloudellisesti järkevä ja vastuullinen jätehuolto on muutakin kuin jokapäiväistä jätteiden käsittelyä kierrätysasiantuntijan kanssa. Se on myös näkökulman laajentamista ja koko tuotantoprosessin haltuun ottamista. Näin voit saada täydellisen kuvan materiaalivirroista aina niiden saapumisesta yritykseesi niiden poistumiseen asti. Jätteitä tai jäännöstuotteita koskevien tavoitteiden asettaminen antaa yrityksellesi todellisen yleiskuvan nykytilanteesta.
Jätehierarkiassa ylöspäin
Yksi jätehuoltoon suoraan liittyvä tavoite on se, kuinka suuri osa kierrätettävästä, poltettavasta tai muusta jätteestä voidaan nostaa jätehierarkiassa ylöspäin. Jätehierarkiassa nostetut jätemäärät voidaan mitata ja niitä voidaan vertailla. Tietoja jätehierarkian kehityksestä voidaan myös hyödyntää kestävän kehityksen viestinnässänne.
Toisentyyppinen tavoite on jätehuoltoon liittyvä kuljetusten ja logistiikan määrä. Jätteiden käsittely ja pakkaaminen vaikuttaa esimerkiksi kuljetusten määrään ja painoon. Myös tähän voidaan asettaa käyttökelpoisia tavoitteita.
Yksi tavoite voi olla tuotetun jätteen kokonaismäärän vähentäminen. Tämä konkretisoituu paremmin, kun asetetaan tavoite yhden tuotteen valmistuksessa syntyvälle jätteelle. Edistysaskeleiden kuvantaminen ja niistä kertominen työntekijöille helpottaa ymmärrystä ja auttaa myös työntekijöitä osallistumaan parannustoimenpiteisiin.
Jätteen kokonaismäärän mittaamisen lisäksi on myös tärkeää seurata jätteen kustannuksia ja tuloja. Joillain jätemateriaaleilla on arvo, kun taas joitain on käsiteltävä kuluina. On tärkeää asettaa tavoitteet molemmille jätetyypeille.
Tietoisuus auttaa saavuttamaan tavoitteita
Kierrätyksen parantamiseksi ja asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi on välttämätöntä saada myös työntekijät mukaan ja tarjota heille oikeat työvälineet ja -olosuhteet. Henkilökunnan kouluttaminen on tärkeää, jotta esimerkiksi syntypaikkalajittelu voidaan toteutetaa oikein ja mahdolliset riskit pystytään hallitsemaan. Suoritettujen kurssien ja koulutuksen määrää voidaan pitää yhtenä tavoitteena. Tavoitteet voidaan asettaa myös osaamisasteelle sekä osaamisen jakamiselle.
Kierrätettävyyden lisääminen
Kaksi hieman vaativampaa tavoitetta koskevat tuotteen kierrätettävyyttä sekä kierrätysmateriaalin osuutta valmistettavassa tuotteessa. Ensimmäinen tavoite kuvaa, kuinka suuri osa tuotteesta voidaan kierrättää. Tämä on tavoite, jonka hyviä tuloksia voidaan hyödyntää tehokkaasti ulkoisessa viestinnässä. Toisessa tavoitteessa kuvataan tuotteessa käytettyjen kierrätysmateriaalien osuus, ja sitä voidaan soveltaa sekä pakkauksiin että tuotteisiin.
Parempi talous, kestävämpi kehitys
Tavoitteiden luominen tekee toiminnan läpinäkyvämmäksi sekä työntekijöillesi, asiakkaille että kuluttajille. Se osoittaa, että yrityksesi haluaa tehostaa ja kehittää materiaalien hallintaa. Se tuo myös säästöjä ja ympäristöhyötyjä. Tavoitteiden laatiminen on nykyään helppoa, koska jätehuollon kehitystä voidaan seurata hyvien teknisten ratkaisujen avulla. Mitattavissa olevien tavoitteiden asettaminen ja tulosten pohjalta saadun tiedon hyödyntäminen on helppo keino parantaa jätehuoltoa.
LATAA OPAS: HALLITSE KIERRÄTYS ASETTAMALLA TAVOITTEET