Tutkimus elektroniikkaromun sisältämistä muoveista

Stena Recycling tutkii, miten elektroniikkajätteiden vaaralliset muovit voidaan kierrättää.

Stena Recycling kierrättää elektroniikkajätteestä tulevaa muovia satojatuhansia tonneja vuosittain. SenSoRe –tutkimushankkeessa testataan uusia teknologioita, joilla elektroniikkajätteissä olevien vaaralliseksi luokiteltujen aineiden erottelua voidaan kehittää entisestään. Tällaisia vaarallisia aineita ovat esimerkiksi kloori ja palonestoaineet.

Stena Recycling kierrättää kaikenlaisten yritysten elektroniikkajätettä Pohjoismaissa, Puolassa, Saksassa ja Italiassa. Stena on erotellut elektroniikkajätteestä jo vuosia kahta eri muovin päätyyppiä kelluntatekniikan avulla. Ensimmäisenä on puhdas muovi, joka kierrätetään muovinvalmistajille uusien tuotteiden valmistukseen. Toisena on muovi, joka sisältää bromattuja palonestoaineita, klooria ja muita vaarallisia aineita, joita ei voida suoraan kierrättää, vaan ne on esimerkiksi hyödynnettävä energiana.  

Muovin “saastunut osa” sisältää vielä huomattavan määrän puhdasta muovia, jota ei voida erotella kelluntatekniikalla. Stena Recycling on mukana SenSore-hankkeessa tutkimassa ja testaamassa eri teknologioita, miten puhdas muovi saadaan eroteltua ”saastuneesta muovista”. Tukholmaan rakennetaan testaus keskus, joka on valmis vuoden 2019 aikana. Tavoitteena on, että uudella eknologialla voidaan tunnistaa ja erotella halogeenit kuten kloori ja bromi.

“Bromattuja palonestoaineita käytetään elektroniikassa paloturvallisuussyistä. Mutta kun puhutaan elektroniikan kierrättämisestä, näistä aineista tulee ongelma. Jo vuosien ajan olemme pystyneet kierrättämään suurimman osan puhtaasta muovista, mutta nyt tavoitteemme on kierrättää myös jäljelle jäävä, eli tällä hetkellä polttoon päätyvä muovi. Haluamme auttaa yrityksiä saamaan mahdollisimman paljon muovia kiertoon,” sanoo Marianne Gyllenhammar Stena Metall Research & Development -osastolta.

Testattava teknologia voi tarjota ratkaisun myös kompleksisille jätejakeille, jotka päätyvät nyt kaatopaikalle. 

Tutkimushanketta rahoittaa Vinnova ja sen toteuttaa Swerim. Stenan lisäksi seuraavat yritykset ovat mukana projektissa: Acreo Swedish ICT AB, Cobolt AB, Fotonic i Norden AB,  IVL Svenska Miljöinsititutet AB, Mobergs produktkontroll AB, Optonova Sweden AB, Refind Technologies AB, SAPA (AB) Technology, Volvo Group Real Estate AB, Älmhults Elmek AB.

 

HALUATKO TUTUSTUA PALVELUIHIMME?

Rekisteröitymällä Stena Metall Groupin digitaalisiin kanaviin, annat suostumuksen henkilötietojesi käsittelyyn Suostumus henkilötietojen käsittelyyn -sivulla kuvatulla tavalla.

Huom! Älä lähetä lomakkeen kautta meille henkilö- tai pankkitilitietoja tai muuta arkaluontoista tietoa. Jos sinun tulee toimittaa meille tämän tyyppistä tietoa, olethan yhteydessä asiakaspalveluumme sopiaksesi oikean toimitustavan.

LUE LISÄÄ


Re-think Plastic

Muovi on fantastinen materiaali, jonka avulla voidaan valmistaa monia kulutusta kestäviä tuotteita. Muovin käsittelyssä pitää kuitenkin olla tarkkana läpi tuotteen koko elinkaaren (ketjun).

Lue lisää

Kierrätysmuovin haasteet ja mahdollisuudet

Muovi on hyödyntämätön materiaali valmistavassa teollisuudessa – muovia ei kierrätetä vielä yhtä hyvin kuin muita materiaaleja.

Lue lisää

SÄHKÖ- JA ELEKTRONIIKKALAITTEIDEN KIERRÄTYS

Stenalla on yli 20 vuoden kokemus teollisuudesta, kaupan alalta ja kunnista kerätyn elektroniikkajätteen käsittelystä ja asiakkaille räätälöidyistä ratkaisuista.

Lue lisää

 

Jaa tämä sivu