Romupioneerista kierrätyskumppaniksi

1280x400_historia_CompQual80.jpg

23-vuotias Sten Allan Olsson perusti marraskuussa 1939 Handelsbolaget Sten A Olsson Metallprodukter -nimisen yrityksen. Pienessä toimistossa Göteborgissa hän kävi kauppaa rauta- ja metalliromusta, lumpuista ja raakakumista. Kun muut näkivät vain rojua, hän näki liiketoimintamahdollisuuksia. Tässä hengessä toimimme vielä tänäkin päivänä.

ENSIMMÄINEN ROMUNKÄSITTELY-YKSIKKÖ

Liiketoimintaa kehitettiin jatkuvasti edelleen. Vuonna 1946 yritykseen ostettiin ensimmäinen oma laiva, ja 9 vuotta myöhemmin avattiin ensimmäinen toimipiste Tingstadin alueella Göteborgin Hisingenissä, jossa romunkeräämistä ja käsittelyä pystyttiin laajentamaan. Täällä toiminta jatkuu yhä tänäkin päivänä.

STENA RECYCLING PERUSTETAAN

1972 toiminta jaettiin kahdeksi yhtiöksi: Stena Metall ja Stena Line. Seuraavina vuosikymmeninä liiketoiminta kasvoi voimakkaasti, mm. yritysostojen kautta. Vuonna 1999 yhtiö osti Gotthard Nilsson -konsernin, mikä kaksinkertaisti liiketoiminnan Ruotsin markkinoilla. Kahdeksan vuotta myöhemmin neljästä yrityksestä tuli yksi – Stena Recycling AB. Yhdistämällä laajaa osaamista erityistaitoihin olemme siitä lähtien kehittäneet innovatiivisia kierrätysratkaisuja metallien, raudan, muovin, paperin, vaarallisten jätteiden – ja monien muiden materiaalien käsittelyyn.

KANSAINVÄLISESTI TOIMIVA PAIKALLINEN TOIMIJA

Vuoden 1939 jälkeen on tapahtunut paljon, mutta monet asiat toimivat silti samoin kuin ennenkin. Tarjoamme nykyisin laajan ja jatkuvasti kasvavan valikoiman kierrätyspalveluja. Samalla olemme yhä perheyritys Olsson, tukikohtamme on Göteborgissa ja liiketoiminallemme on edelleen tunnusomaista sama yrittäjähenkisyys kuin Sten A. Olssonin aloittaessa toimintaansa yli 70 vuotta sitten.

Jaa tämä sivu

Tiesitkö?

Stena-nimi on lyhennelmä yrityksen perustajan Sten A. Olssonin nimestä. Huomasitko, että Stenan logossa olevassa tähdessä esiintyy myös perustajan nimikirjaimet SAO.